Viime vuoden keväällä ja kesällä idätin ensi kertaa elämässäni useita eri kasvilajeja, kaikki kuitenkin perennoja tai puita ja pensaita. Osa iti hyvin, mutta aika paljon jäi myös itämättä. Perennojen idättäminen vaatii kärsivällisyyttä, ei ainoastaan, koska itämistä voi joutua odottamaan, vaan myös, koska useat kasvit alkavat tuottaa kukkia ja kasvaa kunnolla vasta toisena elinvuonnaan tai jopa vieläkin myöhemmin. Idätys onnistui joidenkin lajien osalta tosi hienosti ja minulla onkin aika iso alue balkaninkellokkia, jonka pitäisi kukkia tänä kesänä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime kesänä ehti jo kukkia Berkheya purpurea ”Silver Spikes”. Tänä vuonna maasta nousi vain viisi kasvia seitsemästä. Ei vaikuta siis talvehtivan täydellisesti, mutta leutoina talvina jotenkuten.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime vuotisiin kukkijoihin kuului myös Gaura, jota kutsun kuninkaalliseksi, koska siemenet ovat peräisin RHS:n siemenkeräysohjelmasta. Jäsenet voivat tilata ilmaiseksi reilut kymmenen eri siemenlajia. Näille ei tietenkään ole mitään takuuta talvehtimisesta, mutta gaurat kestivät talven jopa paremmin kuin Silver Spikes. Ehkäpä viime talvi muistutti Brittien oloja. Joka tapauksessa gaurat ovat selvästi viime kesää rehevämpiäkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime vuoden idätyksen tulos oli myös idänunikko Royal Wedding. Se avasi ensimmäiset valkoiset kukkansa toissapäivänä. Kerrassaan ihastuttava laji.

Joskus nelisen vuotta sitten kylvin suoraan maahan akileijojen ja sormustinkukan siemeniä. Pari vuotta sitten niille tienoille ilmestyi kumman näköinen lehtiruusuke, jonka nyhdin puolihuolimattomasti pois. Kasvi ei kumminkaan kuollut vaan lehtiruusuke kasvoi uudestaan ja viime kesänä aloin epäillä, että kyse voisi olla kylvämästäni sormustinkukasta. Siemenpussin olin jo heittänyt aikaa roskiin, kun arvelin, ettei sieltä koskaan mitään nouse. Kesällä ruusukkeen keskelle nousi kumminkin kukkavanoja ja lopulta niihin puhkesi kukat, jotka olivat aivan minipainos tavallisesta sormustinkukasta, värinä kaunis maitosuklaa.

 

 

 

 

 

 

Tänä keväänä keskityin enimmäkseen kesäkukkiin ja tomaatteihin. Kasvamassa on kumminkin pieni kalukkipensaan taimi sekä valeakaasia.

Viimevuodelta hengissä on edellisten lisäksi mm. saksanpähkinä ja kolmioka, jotka talvetin ulkona lehtikasassa. Jokunen muukin kellokukka iti, mutta kaiken kaikkiaan idätys tuntuu olevan joidenkin kasvien osalta tosi vaikeaa. Osa siemenistä pitää käyttää välittömästi, jotkut taas vaativat kylmää ja kosteaa ja sitä sun tätä. Vuosi ei ole puutarhahommissa kovinkaan merkittävä ajanjakso ja, mutta onneksi joka kesä tapahtuu jotain kehitystä. Toivottavasti lapsenlapsi saa joskus juoda aamukahvit saksanpähkinän varjossa.

Tomaattien taimet kasvavat kohisten lämmitetyssä pikkukasvihuoneessa. Sillä välin kasvimaalla tapahtuu.

Viime vuonna kasvit kylvettiin suoraan tasaissen muokattuun maahan, eikä järjestytäkään tullut paljon mietittyä. Nyt olen panostanut kumppanuuskasvien listan opiskeluun ja tehnyt istutussuunnitelman. Lenkkipolun varrelta bongasin kasan vanhoja lautoja, joukossa kahdesta laudasta tehtyjä betonivalumuotteja. Lautojen omistaja, paikallinen viljelija, lupasi, että saan viedä niitä tarvikkeeksi kasvilavoihin. Kasa ei juuri pienentynyt, mutta täällä edistys oli huomattava. Nyt on siis rakennettu kolme isohkoa lavaa, joista yhteen tulee salaatit, tillit ja parsakaali, toiseen herneitä ja punajuuria ja kolmanteen kesäkurpitsoita ja salkopapuja. Salaatit on jo kylvetty ja päälle on pystytetty kasvitunneli.

Kasvihuoneelle vievän polun toiseen reunaan tein rivin samettikukille. Viimeiset taimet, jotka olivat jääneet purkittamatta, päätyivät suoraan maahan. Lumisateesta huolimatta ne näyttävät olevan edelleen hengissä. Sammareiden taakse tulee sipulia, porkkanoita, punasipulia, kehäkukkia, papuja, perunoita ja maissia.

Aikaisemmin tekemäni yrttitarhan penkit aion reunustaa myös laudoilla, jotta polut on helpompi pitää puhtaana. Vadelmapensaan ympärille on myös tehtävä maan sisään leviämistä estävä ympyrä. Hommaa siis riittää, mutta omia vihanneksia on mukava nauttia.

 

Olen suurimman osan elämästäni asunut omakotitalossa, johon on kuulunut piha. Silti innostus puutarhanhoitoon on syttynyt vasta tämän villiintyneen puutarhan myötä. Kuva on vuodelta 2013, jolloin heinäpelto oli jo saatu näyttämään nurmikolta, pienissä lammissa kasvoi lumpeita ja kukkapenkkejäkin oli perustettu sinne tänne. Suurin muutos taisi kuitenkin olla isojen puiden merkittävä harvennus.

Pihani jakautuu useampaan eri tyyppiseen osaan. Harjulla on mäntymetsä mustikanvarpuineen. Pihatien pohjoispuolella on sinivuokkorinne ja pihan alaosassa kasvimaa. Keskiosa on varsinainen puutarha omenapuineen ja kukkaistutuksineen.

Työtä pihassa on jo tehty monta vuotta, mutta työn loppua ei ole lähiaikoina näkyvissä.