Ihminen unohtaa jotkut asiat nopeasti. Onnekseni kuulun niihin, jotka unohtavat pääasiassa ikävät asiat, kuten millaisia lisähommia aiheuttaa elämä pennun kanssa.

Klaara on ollut ilonamme pian neljä viikkoa. Hän nukkuu jo valittamatta keittiössä, vaikkei muita asukkaita näykään. Tähän pääsemiseksi tarvittiin usean yön unet taittosängyssä keittiössä. Ihmisen läsnäolo hiljensi pennun kummasti, vaikka mitään ohjelmaa ei ollutkaan.

Aamuisin löytyy edelleen sieviä läjiä eteisen lattialla vastaanottamassa unenpöppöröistä ulkoiluttajaa. Päivät alkavat siis usein eteisen lattian pesulla. Talon eteinen ei liene koskaan ollut niin puhdas kuin Klaaran ensimmäisen ja toisen kotonaoloviikon aikana. Aikaisempien asukkaiden kissat olivat pitäneet eteistä käymälänään, joten ensimmäinen toimenpiteeni talossa oli purkaa eteisen lattia ja tyhjentää sen alta kaikki eristeenä ollut kissanpissanhajuinen sahanpuru.

Vaikka jo muutama aamu on mennyt ilman pakollista siivousta, epäilemme, että pentu kuvittelee, että reviiriä merkataan sisällä. Ulkona se tekee vain yhden pakollisen pissan per lenkki, vaikka Veera yrittää näyttävän potkistelun avulla toimia hyvänä esimerkkinä.

Täysin uusi kasvatuksellinen vaikeusaste syntyy vanhan koiran läsnäolosta. Veera, joka on jo kahdeksan ja puolivuotias, ei jaksaisi jatkuvaa touhotusta. Välillä leikitään oikein mukavasti, mutta sapiskaa tulee, kun pentu ei ymmärrä lopettaa, eikä ymmärrä, että ei saa häiritä, jos Veera leikkii matten kanssa. Viime viikkoina on nähty hurjia irvistyksiä ja pari tappelun nujakkaakin.

Klaara on osoittautunut erittäin yritteliääksi nuoreksi neidiksi. Se on hämmästyttävän nopea ja aika ovelakin, mutta monet asiat ovat kovin kummallisia ja jopa pelottaviakin. Lisäksi Klaara tuntuu olevan sukua pölynimurille. Suuhun päätyvät kivet, lehdet, oksat , kengännauhat, Veeran ruoka, pöydänjalat ja jopa lattialautoja ja jalkalistoja se on yrittänyt järsiä.

Viime päivinä on vaikuttanut kuitenkin siltä, että kehitystä tapahtuu. Erityisesti Selma-heelerin vierailu antoi selvästi viitteitä siitä, että muutkin koirat kuin Veera, käyttäytyvät tietyllä tavalla. Ja samalla kävi selväksi, että pennut saavat nameja ihan viimeksi jopa vierailevien koirien jälkeen. Elämme siis toivossa, että Klaara oppii vähitellen erottamaan naksut ja kivet ja tajuaa, että vain ihmiset käy tarpeillaan sisätiloissa.

Kaikesta huolimatta Klaara-karvapallo on tietysti valloittanut kaikkien, jopa Veeran, sydämet.